perjantai 18. helmikuuta 2011

Ekat lastenvaatteet

Norsu ja ilmapallo

Tässä tulevat ensimmäiset omalle lapselleni ompelemani vaatteet. Tosiaankin, vaikka erityisesti tykkään ompelusta, yhtään vaatetta ei ollut vielä tullut ommeltua tytölle. Tutuille vauvoille olen joskus ommellut jotain, kummipojalle jopa kastemekon. Yleensä en kuitenkaan ole erityisesti innostunut vauvanvaatteiden ompelusta, koska se on minusta jotenkin turhauttavaa; pienenpienten vaatteiden valmistus on melkoista näpertelyä ja lopulta vaate mahtuu vauvalle hyvin vähän aikaa. Oma tyttäreni käytti minun ja siskoni vanhaa kastemekkoa, joten sitäkään ei tullut tehtyä. Yhden villapuvun, johon kuului henkselihousut, takki ja sukat, sentään neuloin odotusaikana.
 
Nyt, kun tyttö on reilun vuoden ikäinen, olen alkanut innostua lastenvaatteiden ompelusta ihan uudella tavalla. Ja toki siihen ovat vaikuttaneet myös lukuisat käsityöblogit, jotka pursuavat kivoja lastenvaatteita. Ja eihän ompelua harrastava pikkulapsen äiti voi olla innostumatta noista ihanista lastenvaateaplikaatioista, joita löytyy monista blogeista. Itse taisin törmätä niihin ekan kerran RuttuNutussa, jota voikin kutsua jonkinlaiseksi guruksi näissä jutuissa. Ne vaatteethan ovat ihan käsittämättömän kivoja! Mutta yhtään vähättelemättä muita blogeja, todella hienoja aplikaatioin koristeltuja lastenvaatteita löytyy niin monesta blogista, että niissä voisi samoilla loputtomiin.

Kissoja mekon taskussa

Joka tapauksessa olen nyt ommellut ekat vaatteet tytölle ja lopullisen sysäyksen siihen sain Väkerryksiä-blogin kierrätysjutusta, jossa oli ommeltu lapselle vaatteita aikuisten käyttämättä jääneistä vaatteista. Mikä mahtava idea! Itselläni on vaikka kuinka paljon vaatteita, joiden käyttö on syystä tai toisesta jäänyt hyvin vähälle ja materiaali on vielä kuin uutta. Ja jossain enemmänkin käytetyssä vaatteessa esim. farkuissa kangas voi olla vielä ihan käyttökelpoista siinä vaiheessa, kun vaatetta ei enää itse tule pidettyä. Tästä huipusta kierrätysideasta innostuneena ompelin tytölle kaksi hihatonta mekkoa. Tällaiset pikkumekot ovat mielestäni käteviä arkivaatteita bodyn ja sukkahousujen tai trikoitten kanssa. Ja tietysti koristelin aplikoiden! Alkuperäiset paidat olivat olleet päällä vain kerran. Pinkin ostin johonkin juhliin, eikä sitä tullut sitten enää muualla käytettyä ja vihreä venähti ekassa pesussa omituisen muotoiseksi. Leikkasin mekot niin, että hyödynsin alkuperäisten paitojen helmataitteet ja pinkistä myös olkaimet. Vihreässä käytin pääntien resorin myös mekon pääntielle ja kädenteihin leikkasin kaitaletta lopusta paidasta. Kuviot ja tasku ovat tilkkupussiin kertyneitä puuvillapalasia. Kuviot kiinnitin ensin liimapaperilla ja sitten siksakilla.
Tämä oli hauskaa ja jatkoa seuraa varmasti!

Ennen...

ja jälkeen.

Ennen...

ja jälkeen.

7 kommenttia:

  1. Tosi suloiset! Ja aina ilahduttaa tämmöiset "vanhoista" vaatteista tehdyt vaatteet.

    VastaaPoista
  2. Ihania, tuo kissat taskussa on erityisen mainio =)

    Minäkään en paljon tehnyt vaatteita tytön ollessa pieni, vasta viimeisen noin kahden vuoden aikana olen niitä tehnyt ja hyvällä suunnittelulla voi myös tehdä pitkäikäisempiä vaatteita, joista ei heti kasva ulos.

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat vaatteet.
    Hauskat noi kurkkivat kissat :D

    VastaaPoista
  4. Voi miten kivoja! Ihanan symppiksiä mekkoja.

    Kiitoksia muuten linkityksestä! :-)

    VastaaPoista
  5. Voi, miten ihania mekkoja! Kyllä tyttelin kelpaa, kun on noin etevä ompelija-äiti. :) t. Katri

    VastaaPoista
  6. Olipas iloisen näköisiä vaatteita!
    Kummipojalle tekemäsi mainiot rooliasut ovat olleet tosi suosittuja :-)
    Terkkuja! Minna

    VastaaPoista
  7. Kiitos kivoista kommenteista! Täytyypä koittaa laittaa tänne jossain vaiheessa niitä kummipojan rooliasujakin!

    VastaaPoista