maanantai 29. marraskuuta 2010

Huivi

Tämä kolmiohuivi on ollut tekeillä ikuisuuden, mutta valmistui lopulta, vaikka pahalta jo näytti. Aloitin alunperin neulomaan kolmiohuivia Novitan Wind Luxus-villa-silkki-langasta, koska halusin käyttää tuota ihanan pehmeää lankaa johonkin. Löysin kivan ohjeen jostain lehdestä, jota en enää muista. Malli oli jotain hidastekoista kohoneuletta ja huivi eteni aina silloin tällöin vähän, kunnes jäi lopulta johonkin korin pohjalle odottamaan uutta inspiraatiota.


Sen aika oli nyt, kun oikeasti tarvitsin huivia. Alkuperäinen ohje oli tainnut tässä vaiheessa (onneksi!) jo hävitä ja päädyin yhdistelemään huivissa erilaisia neulepintoja. Etsin kivoja pintoja vanhoista lehdistä ja neuloin niitä peräkkäin. Lankakin loppui jossain vaiheessa ja uskomatonta, mutta totta Wind-langan valmistus valkoisena oli lopetettu! Sitä on nykyään saatavana ainoastaan jossain omituisissa pastellisävyissä, mikä on mielestäni vähintäänkin kummallista. Joka tapauksessa, koska aivan saman näköistä valkoista ei löytynyt, vaihdoin kokonaan uuteen lankaan. Jatkoin beigellä Novitan Cloud Luxus-bambu-villa-langalla, joka myös on tosi miellyttävä lanka. Reunat viimeistelin virkkaamalla. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen, vaikka välillä jo epäilytti, mitä sekasotkua tästä tulisi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti